 |
 |
 |
Hyvät Japanin ystävät,(tiedote 3.11.2009)
Tähän aikaan vuodesta olemme Japanilaisen kulttuurin ystävien puolesta tavallisesti lähettäneet
ensimmäisen tiedotteen seuraavan vuoden Annantalon Japanipäivästä. Kuten jo vuoden 2009 onnistunutta
Japanipäivää vietettäessä oli tiedossa, Annantalon taidekeskus suljetaan vuoden 2010 alusta
laajamittaisten korjaustöiden takia. Siksi Japanipäivää ei voida viettää vuonna 2010 vanhassa
tutussa paikassa. Annantalon taidekeskuksen toiminta siirtyy vuodeksi 2010 Svenska social- och kommunalhögskolanin
entisiin tiloihin Topeliuksenkatu 16. Olemme tutkineet mahdollisuuksia pitää Japanipäivää uusissa
tiloissa. Tällainen ratkaisu näyttää kuitenkin vaikealta seuraavista syistä:
Uusi rakennus ei sovellu kovin helposti Japanipäivän kaltaiseen tapahtumaan eikä sijainti ole paras mahdollinen
ajatellen suuria vierailijavirtoja. Mutta ennen kaikkea uusi tilanne rasittaa Annnantalon taidekeskuksen omaa toimintaa ja
henkilökuntaa niin, ettei Annantalo voi osallistua samalla painolla tapahtumaan kun tähän saakka. Tämä
tarkoittaisi sitä, että päävastuu tapahtuman järjestelyistä siirtyisi Japanilaisen kulttuurin
ystäville. Ja siinä tulevat taas omat hyvin rajoitetut resurssimme vastaan. Yksin Japanipäivän järjestely
tutussa mittakaavassa olisi meille ylivoimainen tehtävä.
Koska tynkäjapanipäivän järjestäminen ei tunnu mielekkäältä, olemme yhdessä Annantalon
taidekeskuksen kanssa tehneet sellaisen päätöksen, ettei Japanipäivää järjestetä vuonna 2010.
Tämä on tietenkin kokonaisuuden kannalta valitettavaa, mutta uskomme että myös kaikille perinteisille osallistujille
vuoden hengähdystauko ei kenties olisi pahitteeksi. Ehkä tänä aikana saamme uusia ideoita miten tulevien vuosien
Japanipäivät voitaisiin toteuttaa vielä paremmin - mikäli suinkin mahdollista.
Näin ollen kiitämme vielä kerran kaikkia teitä menneitten Japanipäivien uskollisia osanottajia. On ollut
mukava järjestää näitä tapahtumia yhdessä teidän kanssanne. Toivottavasti pystymme palaamaan
aiheeseen vuoden kuluttua.
Hyvää loppuvuotta toivottaen,
Ulla Arjamaa
sihteeri
Japanilaisen kulttuurin ystävät ry.
Erja Mehto
Vast. kuvataideopettaja
Annantalon taidekeskus
Ronny Rönnqvist
puheenjohtaja
Japanilaisen kulttuurin ystävät ry.
|  |
|
|
 |
|
 |
|